keskiviikko, 26. joulukuu 2012

Joulu tuli, oli ja meni

Oon teheny sen huamion, niin varmahan sinäki, että moon harvakseltansa kirijotellu syksyn aikana tätä lokiani. Yksinkertaasesti ei oo aika eikä voimatkaan riittäny. Tämä masiina saa kyllä aijan kulumahan yllättävän nopiaa ja sitte ei muihin töihin enää kerkiäkkään. Moon ny tuumaallu, notta mä pistän tämän lokin ny jäihin ainakin hetkeksi aikaa. Saa sitte kattua jonkun aijan päästä tulooko yhtään niin ikävä, notta oikeen pitääs päivitellä uusia pränttööksiä tänne. Monia lokikaveria tuun kaipaamahan ja sitä kaipausta voin liävittää piipahtamalla joskus lukijana ehkä kommentoijanakin teirän ihanien ihimisten lokiis. Halatahan ku tavatahan virtuaalisesti smiley!

Kiitän kaikkia lukijootani ja kommentoojia yhyres ja eriksensä: ISOO KIITOS jokahittellesmiley tästä yhteesestä matkasta täällä lokistanias. Joirenkin kans rookatahan naamatusten silloon tällöön viälä vastaasuureskin toivon mukahan.

Toivotan teille oikeen antoosaa ja armollista loppuvuatta ja alakavaa uutta vuatta 2013heart!

torstai, 22. marraskuu 2012

Syyntakeetoon

Mä varootan ny täs kaikkia, jokka mun tuloo tänäpänä rookaamahan, notta mä oon kokolailla syyntakeetoon ja arvaamatoon. Eikö se oo hyvä, ku itte huamaa ja viälä myäntää sen. Ei tartte mennä oikeutehen sellaasia toristamahan eikä hassata yhteeskunnan rahoja ja tuamarien aikaa puhumatakaan lekurien tutkimuspalakkioosta saati toristajien. Hulluulla on halavat huvit, tavatahan  sanua. Mulla on ollu aivan ilimaaset.

Mä vähä valotan tämän syyntakeettomuuren taustaa, jos vaikka sitte paremmin osaasitta huamioora ja jopa ymmärtää mun arvaamattomaa käytöstäni. Se alakaa sillä piip- asialla, jota ei kaikkien kuullen voi äänehen sanua - viäläkään. Siihen liittyy siivuamista, leipomista, lahajojen laittua, kinkun paistua jne. Ny sä tiärät jo. Mutta ei mulla nua asiat ressaa. Tai niin mä uskottelen ittelleni. En meinaa siivota katosta lattiahan enkä kaappien sivustaa. En meinaa leipua pakastinta täytehen taatelikaakkua,  lahajojakin laitan hyvin niukalti jos ollenkaa. Kinkun paistaa uuni ja isäntä.

Mun piip-ressin syynä on aikapula, kun en kerkiä värkätä meirän joulukauppahan kaikkia niitä ireoota, mitä omas pääknupis ja ystävienkin pursuaa. Tämä aikapula teköö sen, notta yällä mä touhaan unisnani kauhiasti, jos yleensä nukun. Viime yänä ehkä nelijä tuntia, erellisenä vähä enee. Kauhia kiirus on joka yä. Välillä virkkaan kaverinkin käsitöitä. Ja joka yä tuloo rumihia. Koskaa en tiärä kuka on tekijä. Joku yä jää kupletin juani pimentohon, mutta äksönia piisaa. Ens yänä ei tartte mennä maata ollenkaan, jos joka yä herää pari tuntia ennen ku erellisenä.

Sitte siihen syyntakeettomuutehen. Väsyksisoloahan verratahan liävähän humalatilahan. Mä oon ny sellaases. Silimät ristis hoipertelen etehenpäin. Mitähän sanoos polliisin alakomeeteri. Onkhan niillä sellaasta, joka mittaas väsyn määrää. Pitää töiskin mainaasta tästä mun väsyhumalasta, ettei ne luule mitään. Jos vaikka antaasivat anteheksi mun olotilani. Asiasta kymmenentehen. Meinasin mennä verenluavutuksehen iltapäivällä, mutta hualiikohan ne tällaasen nukkunehenrukouksen verta. Mun veri normaaliolotilas on sitä, mikä kelepaa kaikille. Siinä laverilla pötköllänsä vois ottaa piänet tirsat. Voi ku en kuarsaasi. Se olis vähä noloa.

maanantai, 12. marraskuu 2012

Jos mä saisin päättää...

...kalenterista, mä poistaasin koko marraskuun. Mitä tällaasella kuukaurella teköö, ku ei oo syksy eikä talavi. Mun miälestä syksy kuuluu olla kuulas, kuiva ja värikäs vuarenaika ja talavella on lunta ja pikkuusen pakkaasta. Nyt ei oo kumpikaan nuasta aijoosta. Ny on pimiä aamulla, päivällä ja illalla yästä puhumatakaan. Jos ei tuule niin sataa ja jos tuuloo niin sittekin sataa. Ainuat järkevät popot on kummisaappahat tai kalossit. Ennen vanhaa oli silti marraskuuski lunta ja joskus ennätyspakkaasekki. Ainakin silloon ku olin kakara ja kouluhunki mentihin suksilla.

Talavi oli talavi silloon liki pualivuasisataa sitte. Lunta oli kainaloohin asti ja ainahan me kakarat oltihin pihalla niis onnettomis verhoos. Ei ollu toppaverhoja eikä koreteksista tiätty nanoajatustakaan. Vanttuhuhista roikkuu lumipaakkuja ja ne oli  niin vanuttunehet että ne seisoo ittestänsä pystys. Ja se haju märkänä! Ja talavi kesti melekee sen puali vuatta ja sitte sen molemmin pualin oli syksy ja kevät. Kesä oli lämmin ja aurinkoonen eikä niin ku ny vain vähäluminen.

... tyäaijoosta, mä määrääsin ittelleni sellaasen joustavan tyäaijan. Sehän on mones virmas jo käytös. Se olis sellaanen, jotta mä saisin ihan itte päättää koska mä pikkuusen tekisin niitä oikeeta töitä ja sitte loppuaika oliski mun omaa aikaa. Silloon mä tekisin kaikkia niitä töitä mitä mä ny jourun olosuhteiren pakosta jättämähän syräntä särkien tekemätä. Se on tällaaselle luterilaasen tyämoraalin omaavalle kauhia paikka. Aivan ressiä pukkaa. Takaraivos vain hakkaa, jotta pitääs teherä tua ja tua käsityä ja tua ja tua suunnitelma uuresta käsityästä pitääs keriitä tekemähän loppuhun. Aivan siinä luavuus tukahtuu ja se möykky vain kerääntyy syränalaha. Se riittämättömyyren möykky.  Vai mikä se onkaan. Joka tapaukses mä en saa toteuttaa ittiäni siinä laajuures ku olis maharollista iliman tätä nykyystä tyäaijoosta johtuvaa aikapulaa.

Olishan tuasta venyvästä tyäaijasta sekin hyäty, jotta moni tyätöön sais tyätä ku se tulis paikkaamahan mua sinne oikeesihin töihin silloon ku mulla olis tua luava tyä päällänsä. Vois olla sellaanen "pankki", josta nuata innokkahia paikkajia sais soitella töihin tarpehen tullen. Sitte ku mä olsin oikees töis, nämä paikkaajat sais teherä niiren omia hommia ja niitä luavia rojektia mitä niillä kullakin on. Eikö se olsi niin ku kaikkien etu. Kas ku ei tätä ireaa oo kukaan viälä toteuttanu ja maailima on jo näin vanha. Saiskahan siihen jotakin hankerahaa tai tarttitukia. Sitä mä jään ny vuntsaamahan ja meen maata. Öitä.




keskiviikko, 31. lokakuu 2012

Vaalien jäläkeestä elämää

Kansa on ny sitte puhunu, vaikka rosentiis olis petraamisen varaa. Ajatella, jotta vähä yli pualet äänioikeutetuusta vain kävi piirtämäs numeron tai jonkun muun hämmähäkin lappuhunsa. Kuka olis se viisas joka selittääs tämän ihimisten laiskuuren tai välinpitämättömyyren tai mitä se sitte onkaan. Kyllä mä suuresti ihimettelen. Kerranki ku kysytähän miälipirettä, ei viittitä sitä ilimaasta. Ei ainakaan voinu syyttää ilimaa, sehän oli ku morsian. Eikä eherokkahien puutetta, niitähän oli usiee kymmen ellei satoja, mistä valita.  No, se vaaliista, maailima pyärii viäläkin.

Samahan syssyhyn tuli tua talaviaikahan siirtyminenki. Mun kroppa on vielä kesäaijas. Mä oon heränny joka aamu kesäaikahan eli tuntia ennen ku kello soi. Tottapa se pikku hilijaa muuttuu, ku tänä aamuna jo meni puali tuntia etehen päin.  Aikansa ku eletähän voi käyrä niin, jotta kello kerkiää kroppaa erelle. Mä oon kyllä aamuihiminen, mutten mä silti halua heräällä aijoottomilla aijoolla tyäaamuuna varsinkaan. Enkä kyllä vapaa päivinäkään. Joskus toivoos, että sais nukuttua eres kahareksahan tai puali yhyreksähän, mutta eiku kuurelta silimät räpsähtää auki ja kiinni niitä ei enää saa ennen ku iltapäivällä ruaan jäläkehen rupiaa ramaasemahan. Silloon pitää ottaa ettoset, jos vain on maharollista.

Huamenna meen tohtoristärille ja pyyrän sellaasen hevooskuurin, jotta oksat pois. Moon ny kuukauren ronunu kähiää ääntäni ja kuivaa kötkötes-yskää. Ny rupiaa huumori loppumahan. Mulla on paha epäälys, jotta pöpö on menny johonki onteloohin tai rööriihin, ku näin pitkähänsä kestää. Mä oon ajatellu sanua riaknoosin heti kynnykselle päästyäni, jottei tohtoristäti kerkiä kissiä sanua ja lisään perähän, jotta kirijootapas resetti sitä kovinta myrkkyä mitä tiärät. Moon kuullu, jotta lekuris pitää tätä nykyä olla kovana ja pitää pualensa.

Äsköön tulin yksistä hautajaasista. Ei kenenkää ihimisen, vaan meirän ammatillinen paikallisyhyristys kuapattihin tai oikiasti vasta vuaren viimeenen päivä, ku mun tyänantajakunta yhyristyy kaupunkihin ja me liitymmä sen yhyristyksen erunvalavontahan. Tämä surujuhula alakoo sillä, jotta hallituksen jäsenet tuli musiikin soides yhyristyksen viirien kans saattueena toisesta huanehesta ja me saattoväki noustihin seisomahan tiätysti. Rahastohoitaja luki muistokirijootuksen, joka oli runomittahan kirijootettu. Siinä kiitettihin vainajaa monisanaasesti ja lopuuksi torettihin kuitenkin, jotta elämä jatkuu uusin kuvioin. Viiriä oli viis ja kaks niistä oli pualitangos ja kolome tulevaasuuren uskoa merkaten knupis asti.

Sitte syätihin maailman parasta salaattia ja sämpylöötä kylymien juamien kans. Välis pirettihin virallinen hautajaaskokous oikialta nimeltänsä syyssellaanen, johona ei valittu ketään erovuaroosten tilalle eikä tarvittu määritellä kokouspalakkiooren määrää eikä toimintasuunnitelmaa tulevalle vuarelle ynnä muuta. Se oli harvinaasen lyhyt ja ytimekäs kokous. Sen päälle juatihin viälä suklaa- ja juustokakkukaffit ja - teet. Kaikki tarijoolu oli tilattu meirän paikkakunnan maanmainiolta pitokokilta tuasta vanhan kirkon kupeesta, kotiseututaloolta, vaikka tilaasuus olikin naapuripitäjäs.  Ny on vatta niin täynnä, jotta liirinki soi. Tekis miäli vain mennä vattansa viärehen maata. Ja siihen ku nukahtaas herääs amerikan aijas eli kolomelta yällä ja taas olis kroppa kelloa erellä oikeen ulukomaan times.

sunnuntai, 14. lokakuu 2012

Kuvien ja etanooren mettästystä

Kesällä vuaratus kaatuu ja meirän kaikkien kuvat hävis lokikirijootuksista. Se oli ärsytyskynnystä nostattava tapaus. Otti siis pattihin angry niin rumaasesti. Joku aika sitte Vilukissi oli löytäny kuuklettamalla omia kuviansa ja niinpä mäkin kokeelin ja siältähän niitä rupes aukeelemahan smiley. Ei muuta ku tallentamahan omahan kuvatiarostohon. Hirasta puuhaa se oli, mutta luulen, jotta suurimman osan sain taltehen. En kyllä jaksa enää ruveta niitä osoottelemahan oikiooren kirijootusten sekahan, mutta onpahan taas mun omia eikä naamattoman netin. Ei viäny pittiavaruus aivan kaikkia, ähäkuti wink.

Ennen vanhaa valokuvat oli paperisia ja niitä liimaaltihin alapuumihin. Ny ne on rikitaalises muaros konehella tai tikulla eikä niitä tuu kaikin aijoon teetetyksi kuviksi. Pitääs ottaa asiaksi, että olis jotaki rokumenttia näyttää. Paperikuvien aikahan tuskaaltihin, ku ei saanu aijalliseksi liimata niitä vaan ne lojuu sikin sokin paffilooras. Ny niitä ei saa eres lojuviksi kuviksi. Kätevää olis teettää kuvakirijoja, mutta vähiin on sekin jääny. Sitte eläkkehellä. Voi olla, ettei eläkeaika riitä, on niitä sen verran vahavalti tullu räpsittyä ja säästettyä sellaasiakin otoksia, jokka ei kestä päivänvalua tai joista ei eres tiärä, mitä ne esittää.

Niistä paperikuvista puuttuu useen päivämäärä ja paikka eikä kuvas olevien nimiäkään aina oo tullu laitettua ylähä. Jäläkipolovet ei niitä tunnista. Palijo olis tyätä arkistonhoitajalle. Sellaasen paikka olis auki. Palakasta en osaa sanua mitään, se on taas palakanmaksajan hommia se. Mä olsin vaan se tyähön perehryttäjä. Onko se sama ku mentoroija? Oon joskus kuullu tuallaasen hianon sanan.

Se on muuten syysloma ny cheeky . Sääkin on nimensä veroonen. Ny justihin ei sara, mutta kohta kumminkin taas. Olis ny hetken poutaa, muutama päivä, niin mäkin saisin satoni suojahan. Yks rivi, parin metri pätkä porkkanoota on viälä maas. Ei mulla muuta oo ollukkaa. Voi olla, että etanat on keriinny mua ennen. Ainakin ne oli maahan puronnehien omenien kimpus heti ku silimä vältti. Olis pitäny asua omenapuun alla muutama viikko. Mihkähän ne menöö, ne etanat talaveksi? Kaivaako ne ittensä maan alle? En piittaasi ens keväänä kaveerata enää niiren kans. Jos tuloo laitettua joku siämen maahan, haluaasin itte syärä satoni. Pitää vissihin laittaa kesannolle koko pläntti. Eikös siihen saa jotaki kesannointitukia eeuulta. Ainakin joskus oon sellaasta lukenu. Vai oliko se ennen eeuuta. Tais saara omalta valtiolta sellaaset tuet. se olis etanoolle äikkis tuikkis, saisivat kattella ruakansa naapurista.

Lokakuun pualiväli kolokuttaa jo, kyllä on syksy menny muka nopiaa, vaikka ei ollu kesääkään täs kevähän jäläkehen. Parin kuukauren päästä on 'piip'. En sanonu sitä sanaa, ku mä tiärän, notta kaikki ei kestä sitä viälä kuulla. Mutta kolomen kuukauren päästä on jo uus vuasi aluulla ja silloon mennähän kesää kohti ja kovaa.  Eletähän ny kumminki tätä päivää, ku sitä huamista ei meille kellekään oo luvattu etukätehen. Yks mun lempivirsi alakaa, notta päivä vain ja hetki kerrallansa... Siinä olis opettelemista meille ittekullekin.
Tällä virren 338 sanoolla toivottelen sulle oikeen levollista pyhäpäivää heart !

Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan.
Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan.
Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitsen,
päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.

Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa.
Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa.
Surut, huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen.
"Niin on päiväs, niin on voimas aina." Tähän turvaan yhä uudelleen.

Kiitos, Herra, lupauksestasi, siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.